Kaukon toimitusjohtaja Juha Rytkönen pitää esitystä Kauko-päivässä tammikuussa 2020

2020 - vuosi ohi, vuosikymmen vasta alussa

Vuosi 2020 tarjosi meille oikean kokemusten vuoristoradan. Sitä leimasivat vahvasti korona ja sen tuomat poikkeusolot: matkustusrajoitukset, kaikenlaisten live-kohtaamisten vähyys ja riskialttius, sekä niistä johtuvat lieveilmiöt. Olisi helppoa lakaista moiset maton alle, ohittaa vaikeudet ja palata vanhaan. Näin tuskin kuitenkaan tapahtuu. Kuten aina, tästäkin opimme jotain, jonka viemme mukanamme tuleviin vuosiin.

En voi kiistää, etteikö korona olisi vaikuttanut Kaukonkin liiketoimiin. Kuten emoyhtiömme Aspon osavuosikatsauksesta käy ilmi, viime vuosi oli nopean toimintaympäristön muutoksen ja rajoitusten takia vaikea meille kaikille. Etäännyimme kollegoista ja jouduimme lomauttamaan hyviä tekijöitä. Toisaalta uudistuimme ja uudistimme toimintaamme. Poikkeusoloista ja haasteista huolimatta me Kaukolla suoriuduimme vaikeasta vuodesta erittäin hyvin.

 

Teemoina tehokkuus, toimivuus ja turvallisuus 

Jatkoimme yhteistyötä asiakkaittemme ja partneriemme kanssa ja etsimme uusista teknologioista vastauksia liiketoimintahaasteisiin pandemian eri vaiheissa. Teemoiksi nousivat turvallisen työ- ja asiointiympäristön luominen, toimiva ja tehokas osaamisen siirto ja etäyhteistyö, sekä tehokkuuden ja näkyvyyden lisääminen tuotantoympäristöihin.  

 

Back view of woman engineer looking at project sketchUusista teknologioista löytyy vastaus liiketoimintahaasteisiin - täytyy vain osata etsiä. Kuva: Shutterstock

 

Terveydenhuollon tiimimme palveli viranomaisia ja terveydenhuollon ammattilaisia heidän taistelussaan pandemiaa vastaan ja vastasi muun muassa poikkeusolojen synnyttämään suojavarustekysyntään. Toimme laadukkaita PPE-tuotteita Suomen terveydenviranomaisille luotettavasti tilanteessa, jossa kysynnän ja tuotannon tasapaino maailmalla oli katastrofaalinen. 

Koska tunnemme kliinisten ympäristöjen haasteet laajemmin, halusimme ratkoa kohtaamisten hygieniaa kokonaisvaltaisemmalla tavalla. Niinpä rakensimme kokonaisuuden, joka taklaa kaikki neljä puhtauden elementtiä: pinnat, ilman, henkilösuojauksen ja -hygienian, ja luo pohjaa inhimillisyyden paluulle arjen kohtaamisiin. 

 

Kliinisistä ympäristöistä kaukaisiin kolkkiin

Osaamisen siirtoon toimitimme vuoden aikana useita AV-ratkaisuja fyysisten tapahtumien siirryttyä verkkoon. Saa meiltä apua esimerkiksi neukkareidenkin fiksuun rakentamiseen, mutta perehdytyksiä, kokouksia ja etäilyä voi meidän vermeillä harrastaa kaukaisemmissakin kolkissa, myös liikkuvassa työssä - tai vaikka järkätä FAT-testauksia etänä toiselle puolelle maailmaa. 

 

An intelligent elegant business person sitting at a desk and working with drawn empty text bubbles, boxes around him conceptOn meidän tehtävä pohtia, etsiä ja kasata järkevä kokonaisuus teidän tarpeisiin - säästä aikaa ja vaivaa ja heitä haasteesi meidän ratkottavaksi. Kuva: Shutterstock

 

Logistiikan asiakkaiden kanssa vuosi 2020 oli merkittävien läpimurtojen vuosi: uudet ratkaisut toivat tehokkuutta ja näkyvyyttä toimintoihin. Lisäksi solmittiin merkittäviä uusia asiakassopimuksia Hansel-puitesopimustoimittajana edellisvuoden tapaan. Myös yhteiskunnalle kriittisien asiakkaiden toimintakykyä pidettiin yllä usealla merkittävällä laitetoimituksella. 

 

Aidosti sujuva on myös tuloksellista

Meille tärkeää on tuoda apua ihmisten tarpeisiin vaativissa työympäristöissä ja tehdä työnteosta aidosti sujuvaa. Siitä esimerkkinä Raskoneen kanssa tehty yhteistyö huoltotoiminnan kirjaustyön kehittämisessä: kävimme paikan päällä tutustumassa työntekoon, vanhaan laitteeseen ja sovelluksen toimintaan ennen mobiilisovelluksen tekoa ja laiteuudistusta - ja asiakkaan mielipide kehityksen onnistumisesta puhukoon puolestaan.  

Me emme maalaile pilvilinnoja - korkeintaan pilvipalvelulinnoja - vaan tuomme homman taivaanrannan maalailusta konkretiaan. Haluamme turvata yksintyöskentelevien arkea erilaisissa työtehtävissä ja -ympäristöissä syömättä työtehoa tökkivillä ratkaisuilla. Työn sujuvuutta ja mielekkyyttä parantamalla tapahtuu nimittäin usein ihmeitä myös työn tuloksellisuudelle: manuaalinen työ vähenee ja ihmisten aikaa vapautuu arvokkaammalle työlle. 

 

Save Your Time. Motivational Quote Hand Drawn on Chalkboard. Blurred Background. Toned Image.Työn sujuvuus ja mielekkyys johtavat myös tuottavuuden kasvuun. Kuva: Shutterstock

 

Verkosto - tarvitsemme teitä

Tavoitteena meillä on aina kestävä toiminta niin teknologian, ympäristön kuin kumppanuuksienkin kannalta.  Emme halua tukea laitteiden kertakäyttökulttuuria, vaan saada laitteet kiertoon ja sovellukset kehittymään työnteon mukana. Tahdomme tehdä pitkää yhteistyötä, joka on kaikille osapuolille arvokasta - vain niin löytyy yhteinen tahtotila jatkaa.

Teemme jatkossakin töitä verkostojemme tuella, jotta saamme kasan viisaita päitä pohtimaan eri näkökulmia. Haluamme rakentaa ihmisten välisiä ketjuja, joissa yhteistyötä tehdään luottamuksen turvin. Uteliaisuus ja kokeileminen tuovat jo itsessään arvokasta tietoa, ja parhaimmillaan päiden yhteenkolautukset johtavat uusiin oivalluksiin ja ennennäkemättömiin toteutuksiin

 

Light bulb and drawing business strategy at backgroundParhaat ideat syntyvät yhteistyössä, yhteistä intresseistä. Kuva: Shutterstock

 

Alku muutoksen vuosikymmenelle

Vuosi 2020 aloitti siis meidän näkökulmasta muutoksen vuosikymmenen ja se teki sen vauhdilla. Muutoshässäkän keskellä on ollut ilahduttavaa huomata toimintamme yhtäläisyys Kaukomarkkinoiden alkuaikoihin. Olemme aina vastanneet uuden kaipuuseen ja seikkailleet maailmalla hakemassa uutuuksia Suomeen - olivatpa ne sitten appelsiineja tai Adidaksia.

Nykyään emme enää metsästä elintarvikkeita tai lenkkareita, vaan teknologiaa, jota tuomme kaukomailta kotimarkkinoille. Yhdistämme sitä kotimaisiin teknologioihin ja palveluihin vastataksemme asiakkaidemme tarpeisiin. Toisaalta viemme myös suomalaista teknologiaa ja osaamistamme maailmalla sitä tarvitseville. 

Siinä missä vanha, kaukolainen edelläkävijyys yhä käy ja kukkuu, muutos kuljettaa meitä laitetoimituksista kohti isompien haasteiden ratkaisemista.

Toimintaympäristöämme muokkaa mahdollisesti jatkuva pandemia, mutta sitäkin vahvemmin haemme uusia mahdollisuuksia seuraavista, toimintaamme ohjaavista megatrendeistä: teknologioiden sulautuminen, työn merkityksellisyys, kestävä kehitys ja verkostot. Jatkamme näistä johdetun strategian toteuttamista luomalla älykkäitä laite- ja palvelukokonaisuuksia, joilla saamme ratkottua asiakkaidemme arkea mutkistavat, vaativien työolosuhteiden haasteet.

 

Top view of people joining hands together as a symbol of partnershipMuutos edellyttää yhteistä matkaa meidän kaukolaisten ja teidän asiakkaidenne ja yhteistyökumppaniemme kesken. Kuva: Shutterstock

 

Kiitos - jatketaan yhdessä kehittymistä

On ollut ilo nähdä oman jengin kehittyminen ja innostuminen uusista lähestymistavoista bisneksen teossa. Muutos vie aina oman aikansa, mutta tahtoa selvästi on olemassa. Siitä kiitos siis meidän omalle väelle, mutta myös asiakkaille ja yhteistyökumppaneille, jotka tätä muutosmatkaa kanssamme tekevät. 

Toivomme, että tulevaisuudessakin mahdollisimman moni - niin asiakas, yhteistyökumppani kuin kaukolaisetkin - jakaa arjen haasteensa ja kehitysajatuksensa kanssamme. Vain niin voimme olla vuosikymmenen lopussa entistä arvokkaampi ja arvostetumpi Kauko sekä asiakkaillemme, kumppaneillemme että itsellemme.

Jaa ajatuksesi kanssamme - ota yhteyttä eri alojen asiantuntijoihimme!

Juha Rytkönen

Rytkönen toimi Kauko Oy:n toimitusjohtajana vuosina 2019-2022. Hänen aikanaan Kauko uudisti strategiaansa kohti kestävämpiä, asiakastarpeeseen kehitettyjä kokonaisratkaisuja. Tämä tapa toimia tunnetaan yhä nimellä #kaukokatse.

Background element