Ari Huuselan maaliintulo Vendee Globe -yksinpurjehduskisassa maaliskuussa 2021 Kuva Jari Salo Sailing Images

Unelmasta totta - Kauko ja Toughbook Ari Huuselan kumppanina 23 vuotta

“On vaikea uskoa ja ymmärtää, että se olin minä.”

Yksinpurjehtija Ari Huuselan maailmanympäripurjehdus Vendée Globe 2020 -kisassa ilman pysähdyksiä ja ulkopuolista apua kesti 116 päivää 18 tuntia ja 15 minuuttia. Pelkkä kisaan mukaan pääsy täytti amatööripurjehtijan utopistiselta tuntuneen unelman, ja maaliintulo oli erittäin tunteikas. “Itkin lähes koko edeltävän yön, kun ajattelin kisaan johtanutta matkaa ja kaikkia sen vaatimia ponnisteluja - niin minulta kuin tiimiltäni”, Huusela totesi maaliintulonsa jälkeen.

“Olin vuonna 1996 katsomassa lähtöjä ensimmäisen kerran Les Sables d’Olonnessa ja sen jälkeen joka neljäs vuosi, kun kisat järjestettiin. Luulin, ettei tavallinen ihminen pystyisi selviämään maaliin, mutta niin vain pystyin”, Huusela naurahti. Vaikka hän sijoittui kisan viimeiseksi, vastaanotto maalissa oli enemmän kuin ystävällinen. “En voinut uskoa sitä määrää ihmisiä ja veneitä, joka oli minua vastassa jo merellä - yhtä paljon kuin lähdön aikaan. Muistan hetken lopun elämääni”, hän jatkoi.

 

Ari Huuselan haastattelu Vendée Globe 2020 -kisan maaliintulon jälkeen. Video: Vendée Globen YouTube-kanava

 

Pahimmat koettelemukset jo ensimmäisellä kisaviikolla

Vendée Globe 2020 -kilpailu starttasi 8.11.2020 Les Sables d’Olonnesta Ranskasta. Huusela oli valmistautunut lähtöön niin hyvin, että hän tiesi jo mitä tuleman piti. Silti matkanteko oli ajoittain kammottavaa ja pahimmat kokemukset tulivat vastaan jo ensimmäisellä kisaviikolla. 

Ensin Huuselan vene kaatui kumolleen äkillisen tuulen rintamasuunnan muutoksen takia. “Tipuin kuusi metriä veneen laidalta toiselle, osa tavaroista putosi edelläni ja osa perässä päälleni. Oli kovan työn takana saada vene takaisin pystyyn. Myös siivoaminen oli aika työläs urakka, kun dieseliäkin valui sinne sun tänne”, hän toteaa.

Muutama päivä sen jälkeen veneestä hävisi sähköt ylijännitteen takia. Yhtäkkiä yksinpurjehduksessa elintärkeä autopilotti pimeni ja mittareista ei nähnyt tietoa tuulen voimakkuudesta, suunnasta tai sijainnista. “Kompassit toimivat onneksi aina. Kun sain kytkettyä kolmannen vara-autopilotin päälle ja veneen kulkemaan haluamaani suuntaan, sain kaatuneet järjestelmät korjattua. Selvisin säikähdyksellä”, Huusela kertoo.

 

Mittaristojen ja Toughbookin luotettavuus olennainen osa sujuvaa matkaa

Kisan aikana Super Happy Sailor -lempinimen omaksunut Huusela oli omien sanojensa mukaan noin 90 % ajasta onnellinen ja nautti matkastaan. Muun muassa albatrossit, valaat ja lentokalat pitivät kipparille seuraa merimatkallaan. Kisan pelottavampaan puoleen hän oli valmistautunut hyvin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Hän tiesi täsmälleen, mitä ja missä järjestyksessä täytyy tehdä, jos vene pitäisi evakuoida - siihen kuluisi 2 minuuttia aikaa. 

 

Ari Huusela Imoca Stark Vendee Globe 2020 221120 on-board beauty salon"Rutiinit pitivät kiinni päivärytmissä ja auttoivat selviämään kisassa", kommentoi Huusela yksinpurjehdustaan. Hän julkaisi matkalta paljon videoita ja kuvia seuraajilleen arjen askareistaan, kuten kauneussalongissaan puuhastelusta. Kuva: Ari Huusela

 

Tietokoneiden ja mittaristojen luotettavuus ja suorituskyky olivat olennainen osa sujuvaa matkantekoa: Kaukon sponsoroima Adrena Pro -reititysohjelmisto pyöri Toughbookilla koko kisan ajan ympäri vuorokauden. Kestävyyttä vaadittiin: kosteiden ja suolaisten meriolosuhteiden lisäksi aallot olivat pahimmillaan isoja, teräviä ja korkeita. "Niitä ylittäessä tuntui, että vene olisi pudotettu metrien korkeudesta betonille tai nosturin nokasta alas", Huusela kuvailee. 

“Ryske oli ihan hirveää ja veneessä olo kaikin puolin hankalaa: pystyssä ei pysynyt ja liikkua piti konttaamalla. Vene liikutti minua koko ajan, joten jaloilla täytyi puristaa kiinni veneen kulmiin, lantion tai kyljen nojata johonkin ja molemmilla käsillä pitää kiinni. Kun latasin säätietoja ja reititystä, sormi ei meinannut osua kosketusnäyttöön ja hiiri vain pomppi ruudulla. Joskus asioita piti jättää tekemättä, kun niitä ei vain kyennyt viemään loppuun”, hän jatkaa.

 

Kap Hornin ohitus oli kisan mieleenpainuvin kokemus

Menomatka Atlanttia pitkin meni hyvin, ja olosuhteet olivat Huuselalle tutut aiemmista Atlantin ylitys -kisoista. Etelämerellä hän kohtasi jopa 40 solmun myötätuulia, joista hänellä ei ollut kokemusta. “Siellä oli tosi hankaliakin päiviä. Pahimmillaan pelotti, että vene katkeaa”, Huusela muistelee. Etelämerellä hän ohitti myös Point Nemon: merellä olevan pisteen, joka sijaitsee kauimpana maa-alueista. "Lähimmät ihmiset taitavat siellä löytyä avaruusasemilta - apu on tosi kaukana, jos jotain sattuu", Huusela kertoo.

 

Ari Huusela IMOCA Stark Vendee Globe UNESCO-tutkimuspoijuHuusela pudotti myös matkallaan Etelämerelle UNESCOn tutkimuspoijun. Kuva: Ari Huusela

 

Kap Hornin ohitus oli kunnioitusta herättävä kokemus. “Ohitus pelotti, koska alueella on kovia tuulia ja isoja aaltoja. Sitä edeltäneet 4-5 päivää vietin elämäni kovimmissa olosuhteissa, ja olo oli ikävä. Sitten tuulennopeus laski 20 solmuun, Kap Hornilla aallot tasaantuivat ja aurinko valaisi niemenkärjen pilvien välistä. Vaihdoin radiolla pari sanaa majakanvartijan kanssa ja majakan valo kajasti illemmalla veneelle saakka. Se oli kaikkien toiveideni täyttymys”, Huusela kertoo.

“Atlantin kapuaminen takaisin Ranskaan Kap Hornin jälkeen oli raskasta. Otin sen 1 000 mailia kerrallaan, jotta sain pidettyä mieleni kurissa”, Huusela toteaa. Kun maali häämötti, keskittymisen ei auttanut herpaantua: ruuhkaisella Biskajanlahdella kalastusveneiden väistely vaati valppaana oloa. Maaliin Huusela saapui 5.3.2021.

 

Maaliin täysin purjehduskelpoisella veneellä

Vaikka melkein neljä kuukautta yksin merellä tuntuu ajatuksena pitkältä, Huuselan mukaan aika meni nopeasti ja yhtäkkiä päivärutiinit pitikin lopettaa. Kisavene IMOCA Stark olisi ollut valmis jatkamaan matkaa heti maaliintulon jälkeen, siinä ei ollut mitään vikaa. “Minun täytyy saada vene myytyä, jotta voin maksaa takaisin sitä varten ottamani lainan. Lähes kaikkia varaosia jäi käyttämättä ja pariksi viikoksi riittäisi bensaa - sekä ruokaa kahdelle”, hän naurahti lehdistötilaisuudessa kisan jälkeen.

 

Lehdistötilaisuus Ari Huuselan maaliintulon jälkeen 5.3.2021. Video: Vendée Globen YouTube-kanava

 

Veneen kunto kertoo paljon Huuselan päättäväisyydestä ja huolellisesta matkanteosta. Kahdeksan kilpailijaa joutui keskeyttämään veneen haaksirikon tai tietotekniikan hajoamisen takia. “Keskimäärin 47 % kilpailijoista keskeyttää kisan ja epävarmuus on mukana lähdöstä maaliin saakka. Mitä lähempänä maalilinjaa on, sitä vaikeampaa keskeytys olisi hyväksyä. Onneksi pääsin kuitenkin maaliin ehjänä”, Huusela kiittelee.

 

Kiitos kuuluu myös tiimille ja kumppaneille

Vendée Globen yhteydessä puhutaan Huuselan mukaan hieman harhaanjohtavastikin yksinpurjehduksesta. “Ilman hyviä taustajoukkoja, yhteistyökumppaneita ja vuosien yhteistyötä ei kisa olisi mahdollinen. Vasta startin jälkeen kippari on oikeasti yksin. Merellä pelkkä tieto siitä, että kumppanit ovat taustalla ja ihmiset seuraavat ja kannustavat matkaa, parantaa suorituskykyä. Kaikella tällä on iso merkitys kipparin onnistumisen kannalta”, Huusela kiittelee.

Koko Kaukon henkilökunta seurasi päivittäin Huuselan matkaa. "Olen kunnioittanut Arin asennetta ja rohkeutta jo ensimmäisestä tapaamisesta, kun hän oli lähdössä yksin Atlantin yli pienen pienellä purjeveneellä. Veneet ja haasteet ovat vuosien mittaan kasvaneet, mutta sama päättäväisyys, määrätietoisuus ja huolellisuus ovat näkyneet Arin toiminnassa. Vendée Globe oli huima suoritus, jossa on ollut hienoa olla mukana ja seurata hauskoja ja aitoja videoita matkalta. Kiitos Arille ja mahtavat onnittelut meiltä kaikilta kaukolaisilta", kommentoi Kaukon myyntijohtaja Kyösti Ollila.

“Olin amatöörinä kisassa ja pääsin ensimmäisellä yritykselläni maaliin ilman suurempia ongelmia. Olen ylpeä, että sain projektilleni niin hyvät taustajoukot. Koko tiimini on ylpeä, että saavutimme jotain näin upeaa. Meille hurrattiin Les Sables d'Olonnen kaduilla vielä monta päivää maaliintulon jälkeenkin. Kauko on ollut vuodesta 1998 mukana ja ollut tärkeä kumppani matkallamme - kiitos, että olette jaksaneet uskoa projektiin”, Huusela kiteyttää.

Ari Huuselan matka kohti unelman toteutumista eteni kilpailusta seuraavaan:
1999 Huuselan ensimmäinen yksinpurjehdus Atlantin yli Mini Transat -kilpailussa
2007 Transat 650 -kilpailu
2014 Route du Rhum -kilpailu
2018 Route du Rhum -kilpailu
2019 Transat Jacques Vabre -kilpailu
2019 Bermudes 1000 -kilpailu
2020 Vendée Globe -kilpailu

 

Vendée Globe 2020 -kisan palkintojenjakotilaisuus järjestettiin 22.5.2021 Les Sables d’Olonnessa. Huusela julkaisee purjehdusurastaan ja Vendeé Globe -kisamatkastaan kirjan, joka julkaistaan elokuussa Uiva-venenäyttelyn yhteydessä - pysy siis kuulolla!

Rakennamme älykkäitä laite-, sovellus- ja palvelukokonaisuuksia, jotka varmistavat työntekijöiden arjen sujumisen tehokkaasti ja saumattomasti vaativimmissa työskentelyolosuhteissa. Koska monimutkaisimpia haasteita ei ratkota yksin, olemme verkostoituneet alan parhaimpien toimijoiden kanssa. Yhdessä kehitämme uusia, kestäviä työntekotapoja eri alojen huippuammattilaisille. Saamme laitteet, sovellukset ja palvelut puhumaan tavoitteellisen ja tehokkaan työnteon kieltä.

Background element