Videoanalyysi- ja ohjelmistotuotteet

Kameroihin ja tallentimiin on saatavilla erilaisia videoanalyysiominaisuuksia helpottamaan ja tehostamaan mm. vartijoiden työtä. Videokuvasta saatavaa metatietoa voidaan käyttää myös esimerkiksi kasvontunnistukseen, asiakaslaskentaan, sekä ikä- ja sukupuolianalyysiin tai hälyttämään automaattisesti, jos kameran kuvaamalta alueelta poistetaan esine tai alueelle jätetään sinne kuulumaton esine.

Turvatekniikan ohjelmistotuotteista löytyy monipuolisia valvomo-ohjelmistoja yksittäisille työasemille tai virtuaalimatriisiohjelmisto kohteisiin, joissa samanaikaisia käyttäjiä ja työasemia on kymmeniä.

video analysis

iVMD

Älykäs liiketunnistus

Videoanalyysia käytetään myös älykkääseen liiketunnistukseen, joka ilmoittaa valvomoon havaitessaan kuvassa tietynlaista liikettä. Kuvaan voidaan määritellä esimerkiksi sallitut ja kielletyt alueet, sekä liikesuunnat tai kauanko henkilö saa viipyä kuvassa, kunnes se tulkitaan maleksinnaksi.

Myös liikenteen seurannassa voi käyttää videoanalyysia, jolloin tietä kuvaava kamera osaa hälyttää automaattisesti, mikäli jokin kulkuneuvo pysähtyy tai kulkee väärään suuntaan.

Saat aktivoitua älykkään liiketunnistuksen ilmaiseksi uusimpiin i-PRO:n (ent. Panasonic) valvontakameramalleihin. Voit ladata lisäohjelmistopaketin täältä tai laittaa meille viestiä niin autamme aktivoinnissa!

Kun haluat tarkistaa älykkään liikkeentunntistuksen soveltuvuuden kamerallesi tai aktivoida kerralla useita kameroita, ota yhteyttä meihin

Kysy lisää


Lisäohjelmistot

Erilaisilla lisäohjelmilla saadaan järjestelmään uusia ominaisuuksia, kuten kuvanparannusta ts. sävykorjausta tai (lumi)sateen aiheuttaman häiriön poistamista.

Kasvontunnistus, palohälytin tai kulunvalvonta

Lisäohjelmistot mahdollistavat valvomo-ohjelmistoon liitettävien kameroiden ja tallentimien määrän kasvattamisen tai ulkoisten järjestelmien integroimisen osaksi kokonaisjärjestelmää. Näitä voivat olla vaikkapa kasvontunnistuspalvelin, palohälytin tai kulunvalvonta.

 

age_gender

Secure Communication -lisenssit

Tallentimiin on lisäksi saatavilla Symantecin sertifioimat ns. Secure Communication -lisenssit, jolloin kameroiden ja tallentimien välinen tietoliikenne on erittäin vahvasti salattua (AES256 bit), kuten myös kiintolevylle tallennettu materiaali.

 

Data_encryption

Syväoppiva kasvontunnistusohjelmisto i-PRO FacePRO

i-PRO FacePRO -kasvontunnistusohjelmisto tunnistaa kääntyneet, peitetyt ja ikääntyneetkin kasvot tarkasti. Se tunnistaa kasvot jopa 500 % paremmin kuin perinteiset järjestelmät.

Tutustu FacePRO-ohjelmistoon

Panasonic-FacePRO-face-recognition-from-the-crowd

 

Valmiita tekoälysovelluksia kameravalvontaan  

Kun ihminen tekee videovalvontatyötä, on riski, että havainnointikyky heikkenee tai havainnoijan omat mielipiteet ja intressit vaikuttavat työhön. Kun kone hoitaa valvontatyön, havainnointi on väsymätöntä, syrjimätöntä ja intressitöntä - lisäksi kone voi keskittyä useaan havainnointikohteeseen kerrallaan. 

i-PRO:n tekoälykkäisiin valvontakameroihin saat valmiita, tekoälyä hyödyntäviä sovelluksia, joilla suoriudut useasta valvontatehtävästä samalla kameralla. Voit hankkia yhteen kameraan yhteensä kolme erilaista sovellusta. Jos et löydä valmiista sovelluksista sopivaa, kehitetään teille oma!

Jos käytössäsi on jo tavallinen IP-valvontakamera, voit kytkeä siihen ulkoisen tekoälyn, joka hyödyntää samoja sovelluksia videostreamin analysointiin. 

i-PRO-camera-application-platform

 

Henkilövalvonta

Henkilövalvontaan kehitetyillä sovelluksilla voit esimerkiksi: 

  • pitää kirjaa henkilömäärästä
  • arvioida yleisömäärää
  • arvioida jonotusaikaa
  • arvioida tilan käyttöastetta
  • varoittaa sallitun henkilömäärän tai käyttöasteen ylittymisestä
  • luoda lämpökartan tilojen käytöstä
  • suojata yksityisyyttä sumentamalla kuvasta henkilöiden kasvot ja kehot
  • selvittää asiakaskunnan ikä- ja sukupuolijakauman
Ajoneuvojen tarkkailu

Ajoneuvojen tarkkailusovellukset auttavat sinua esimerkiksi: 

  • tunnistamaan ajoneuvon ilmestymisen kuvaan
  • seuraamaan tiettyä ajoneuvoa
  • laskemaan ja luokittelemaan ajoneuvot tyypeittäin
  • arvioimaan liikenteen ruuhkautumista
  • tunnistamaan tietyn värisiä ajoneuvoja
  • laskemaan keskinopeuden ja tunnistamaan nopeusrajoituksen ylittävät ajoneuvot
  • tunnistamaan jalankulkijat ja pysähtyneet ajoneuvot
  • tunnistamaan jonoutuvat tieosuudet ja väärään suuntaan ajavat autot
Vaaratilanteiden tunnistus

Tunnistamalla vaaratilanteet automaattisesti voit esimerkiksi: 

  • havaita savun tai liekit valvontakameran kuvasta ja hälyttää palokunnan sisälle kiinteistöön, ulkotiloihin tai jopa maastoon metsäpalovaaran uhatessa
  • määrittää sallitun ja kielletyn liikkeen esimerkiksi pankkiautomaatin luona ja hälyttää poliisit, jos kiellettyä liikettä havaitaan
  • havaita henkilön makaamisen maassa ja hälyttää apua
Omaisuuden tai kiinteistön valvonta

Voit valvoa omaisuutta tai kiinteistöä muun muassa:

  • havaitsemalla tunkeutujat automaattisesti
  • määrittämällä kielletyt alueet ja yksittäiset tai useat ylityslinjat (ns. ansalangat) tiettyjen alueiden suojausta varten
  • tunnistamalla asiattomat oleskelijat
  • tunnistamalla epäilyttävän käytöksen 
  • havaitsemalla alueelle hylätyt tai alueelta poistetut kohteet

Tiesitkö, että...

Kaukon edustama i-PRO on täysjäsen ONVIF-foorumissa, jonka tehtävänä on varmistaa IP-pohjaisten valvontatuotteiden keskinäinen yhteistoiminnallisuus, käytön joustavuus ja laatu avoimen standardin turvin. Kaikki i-PRO-tuotteet ovat ONVIF-yhteensopivia.
 

Tarvitsetko lisätietoja videoanalyysi- tai ohjelmistotuotteista?

Heräsikö sinulle kysyttävää tai tarvitsetko lisätietoja videoanalyysi- ja ohjelmistotuotteista? 

Autan mielelläni ohjelmiston valinnassa tai aktivoinnissa valvontakameroihisi. Otathan epäröimättä yhteyttä, kun tarvitset lisätietoja!

Juhani Kartano

Sales Manager

Turvatekniikka, kameravalvontajärjestelmät ja videoanalyysiohjelmistot

040 547 9330

LinkedIn

Juhani Kartano Kauko Oy

Löysitkö tarvitsemasi?

Jos et löytänyt etsimääsi, eipä hätää! Joskus paras ratkaisu löytyy laatikon (tai meidän verkkosivujen) ulkopuolelta. Osaamisemme ja ratkaisumme eivät rajoitu sivuillamme esiteltyihin teknologioihin.

Ota siis yhteyttä, asiantuntijamme auttavat sinua löytämään ja rakentamaan tarpeisiisi sopivan ratkaisun.

Ota yhteyttä

Background element