Liikkuva työ vaatii kestävää tietotekniikkaa – putoamiset ja vesi suurimmat vaarat

Liikkuva työ vaatii kestävää tietotekniikkaa – putoamiset ja vesi suurimmat vaarat

Liikkuva työ altistaa tietotekniikan rankoille olosuhteille, ja etenkin putoamiset ja veden aiheuttamat vahingot vaanivat laitteita. Rikkoontuneet laitteet tulevat kalliiksi – myös aiheuttamiensa työnseisausten takia.

Tyypillisimpiä syitä laitteiden rikkoutumiselle liikkuvassa työssä ovat laitteen putoaminen ja vesivahingot, eli uppoaminen veteen tai nesteen läikkyminen laitteen päälle, selviää Kaukomarkkinoiden suomalaisten yritysten IT-hallinnolle tekemästä kyselystä.


”Liikkuvassa työssä olosuhteet asettavat kovia vaatimuksia laitteiden kestävyydelle, eikä useimpia tavallisia tablet-laitteita voi käyttää lainkaan esimerkiksi sateessa, suorassa auringonpaisteessa tai hanskat kädessä”, kertoo Kaukomarkkinoiden toimialajohtaja Kyösti Ollila.

TURHAT LAITEVIAT NOSTAVAT KUSTANNUKSIA

Laitteen rikkoutumisella voi olla kalliit seuraukset, sillä toimimattomat työvälineet tuovat laitteen hinnan ja huoltokustannusten lisäksi usein pitkän, tarpeettoman tauon työntekoon. Lähes puolet kyselyn vastaajista (44 %) kertoi työnseisauksen tällaisissa tapauksissa kestävän keskimäärin yli kaksi tuntia. Myös huollon odottelu vie aikaa – yleensä päivästä kahteen, joskus jopa pari viikkoa.

”Vastaajat kertoivat laitevikoja esiintyvän erityisesti vahvistamattomien laitteiden käytössä. Kaikissa laiteryhmissä – kännyköissä, läppäreissä, tableteissa ja hybrideissä – lujitetuissa versioissa oli havaittu vähemmän vikaantumisia ja rikkoontumisia kuin tavallisissa laitteissa, Ollila kertoo.

Yleisin laitteiden käytössä ilmaantunut ongelma oli kyselyn mukaan toimimattomat yhteydet (64 %). Tuttuja kiusoja ovat myös akkuongelmat (53 %) ja rikkoutuneet näytöt (44 %).

LIIKKUVASSA TYÖSSÄ LAITTEILTA ODOTETAAN LUOTETTAVUUTTA

Leijonanosa kyselyn vastaajista (80 %) ilmoitti, että laitteita käytetään kylmässä ilmastossa, esimerkiksi ulkona pakkasessa. Lähes yhtä moni (78 %) kertoi laitteita käytettävän ulkona hanskat kädessä. Useimmat laitteista altistuvat myös tärinälle (64 %), pölylle (62 %) ja kosteudelle (47 %). Kaikki nämä olosuhteet asettavat kovia vaatimuksia laitteiden kestävyydelle. Siitä huolimatta Suomessa käytetään vielä enimmäkseen tavallisia, lujittamattomia laitteita.

”Kriittisessä työssä, kuten lento- ja raideliikenteessä, lujitettuja laitteita käytetään jo laajasti. Tällaisilla aloilla laitteiden on oltava toimintakunnossa kaikissa olosuhteissa. Lujitetut laitteet tuovat kuitenkin kiistattomia kustannushyötyjä myös vähemmän kriittisille aloille”, Ollila jatkaa.

Tärkeimpinä ominaisuuksina liikkuvassa työssä käytettäville laitteille vastaajat pitivät luotettavuutta (89 %), akkukestoa (60 %) ja helppokäyttöisyyttä (58 %). Kärkikolmikon ohessa esiin nousivat myös hallittavuus, turvallisuus sekä rakenteen kestävyys.

”Laitteen viehättävyys oli täysin mitätön tekijä laitteen valinnassa”, Ollila naurahtaa.

Kyselystä

Kaukomarkkinoiden liikkuvan työn kysely toteutettiin verkkokyselynä helmikuussa 2016. Kyselyyn osallistui 45 vastaajaa, joista suurin osa oli IT-hallinnon tai johdon edustajia. Vastaajien edustamista yrityksistä valtaosa oli suuria, yli 500 työntekijän yrityksiä ja vahvimmin olivat edustettuna teollisuuden, energia-alan ja julkisen puolen yritykset.

Suomen kovin duuni -kilpailu

Kaukomarkkinat, Panasonic ja Radio Rock etsivät yhdessä Suomen kovinta duunia. Osallistu kilpailuun osoitteessa www.suomenkovinduuni.fi 11.4–1.5. ja kerro, miksi juuri sinulla on Suomen kovin duuni. Voittaja palkitaan Panasonicin viiden tuuman Toughpad FZ-X1 -tabletilla.

Kauko Oy

Rakennamme älykkäitä laite-, sovellus- ja palvelukokonaisuuksia, jotka varmistavat työntekijöiden arjen sujumisen tehokkaasti ja saumattomasti vaativimmissa työskentelyolosuhteissa. Koska monimutkaisimpia haasteita ei ratkota yksin, olemme verkostoituneet alan parhaimpien toimijoiden kanssa. Yhdessä kehitämme uusia, kestäviä työntekotapoja eri alojen huippuammattilaisille. Saamme laitteet, sovellukset ja palvelut puhumaan tavoitteellisen ja tehokkaan työnteon kieltä.

Background element