Carried-Away.jpg

Miten valita oikeanlainen tietokone kenttätyöhön?

Kati Manninen - 8.3.2016 9:12

Tietokoneiden ja tablettien tarve on kasvanut kenttätyön ja liikkuvan tietotyöskentelyn lisääntyessä. Samaan aikaan uudenlaisten ominaisuuksien määrä on kasvanut ja laitteiden vaaditaan kestävän työskentelyä.

Vääränlaiset laitevalinnat voivat kuitenkin lisätä kuluja ja resurssien tarpeita merkittävästi, sillä jokainen laitevika aiheuttaa tutkimuksen mukaan työntekijälle keskimäärin 128 minuutin työkatkon. Lisäksi yhden prosentin nousu laitevikojen määrässä nostaa laitekannan kokonaiskustannuksia viidellä prosentilla.* On siis taloudellista merkitystä, että käytössä olevat laitteet kestäviä. (* Panasonicin VDC Researchillä teettämä tutkimus.)

Tutkimuksesta käy myös ilmi, että normaalitabletteja käyttävien yritysten kokonaiskustannuksista 90% kului tukipalveluihin, kun taas vahvistettuja tabletteja käyttävissä yrityksissä vastaava luku oli 62%.

Liikkuva-ty-vaatii-oikeanlaiset-tyvlineet.jpg

Miten siis valita oikeanlainen tietokone tai tabletti kenttätyöhön?

  1. Tunnista käyttötarve ja –ympäristö ja valitse parhaiten soveltuva laite. Monet eri tekijät, kuten kesähelteellä ja talvipakkasella toimiminen, pölylle tai putoamiselle altistuminen, vaikuttavat merkittävästi laitevalintaan.
  2. Tunnista lisälaitteiden tarve. Huomioi mitä lisälaitteita tarvitaan nyt ja lähitulevaisuudessa. Varmista, että laitteessa on tarvittavat liitännät ja laite tukee yhteensopivuutta tarvittavien lisälaitteiden kanssa.
  3. Arvioi toimintojen tarve ja käyttöasteet. Satunnaisen toimenpiteen voi suorittaa helposti tarjolla olevalla ratkaisuilla, mutta toistuva työ hoituu tehokkaammin ja luotettavammin toimenpiteeseen suunnitellulla ratkaisulla. Esimerkkinä viivakoodien lukeminen kännykän kameralla, viivakoodien lukemiseen suunnitellulla päätelaitteella tai erillisellä lukijalla.
  4. Varaudu piilokuluihin. Huonosti suunnittelut laitehankinnat voivat johtaa suuriin käytönjälkeisiin kulueriin ja näillä voi olla merkittävä vaikutus laitteiden elinkaarikustannuksiin.
  5. Huolehdi ohjelmistoratkaisuiden toimivuudesta. Varmista ohjelmistojen ja oheislaitteiden elinkaari sekä soveltuvuus, vakaus ja luotettava toiminnallisuus valituissa laitteissa.
  6. Varaudu koulutustarpeen kasvuun. Liikkuva työskentely tablettien ja kannettavien tietokoneiden avulla muuttaa työskentelytapoja ja voi vaatia koulutusta ja ohjausta.
  7. Panosta kannettavien laitteiden akunkeston hallintaan. VDC:n tutkimuksessa noin 60% tabletteja käyttävistä yrityksistä ilmoitti laitteiden akkujen tyhjentyvän kesken työvuoron usein tai joskus. Liikkuva tietotyöskentelijä kannattaa varustaa pitkällä akun kestolla varustetulla laitteella ja laitteen päällä ollessa ”lennossa” vaihdettavalla vara-akulla.

Laitteella ja laitteella on eroa. Laitteiden ei pidä vain soveltua yrityksen ICT-ratkaisuihin vaan tuettava työn tekemistä ja kestettävä työskentelyolosuhteita. Etäisyyksien kasvaessa työvälineiden toimivuuden, luotettavuuden ja käytettävyyden merkitykset kasvavat.

Olet varmasti kokenut tilanteen kun verkkoyhteydet pätkii, tabletti hyytyy eikä painikkeetkaan toimi kuten pitäisi. Mieti tilannetta kun ulkona kylmässä kentällä työnkirjaukset pitäisi tehdä järjestelmään ja kännykän viivakoodinlukija odottaa tarkennusta ja lopulta hyytyy pakkasen vaikutuksesta. Paperiton toimisto ja tiedon reaaliaikaisuus liikkuvassa työssä ovat tavoitettavissa, mutta vaativat toteutuakseen hyvin suunnitellun ja toteutetun ratkaisun. Ratkaisuun vaikuttavat yrityksen käytössä olevat teknologiat ja työympäristöt, mutta merkittävässä roolissa ovat myös työergonomia ja käytettävyys.

Liikkuvassa työssä laitteiden pitää kestää, soveltua työn tekemiseen, olla helposti käytettäviä ja tukea työergonomiaa. Kova työ vaatii kovat työkalut.


Lataa tutkimus tablettien yrityskäytöstä.

Topics: Mobiiliprojekti, Vahvennettu tietotekniikka, Ruggerointi, Kova työ vaatii kovat työkalut, Kauppa&Logistiikka, Turvallisuus&Viranomaiset, Kenttätyö&Teollisuus