Nysse-kuljettaja ratissa Kuva Tampereen seudun joukkoliikenne

Sujuva linja-autoliikenne vaatii taustalleen digitaalisia ratkaisuja

Panasonic Toughbook sekä Mattersoft Oy:n kehittämä monipuolinen infojärjestelmä muodostavat yhdessä tehokkaan työkalun Tampereen seudun joukkoliikenteen linja-autonkuljettajille. Myös Kauko on ollut mukana Nyssen digitaalisissa kehitysaskelissa.

Tampereen seudun joukkoliikenteen Nyssen käyttöön valittiin noin kaksi vuotta sitten Panasonic Toughbookit kuljettajien työkaluiksi. Laitteista tehtiin hankintapäätös toukokuussa 2019 ja asennukset autoihin toteutettiin saman vuoden syksyllä. Tampereen kaupunki on osakkaana kuntien omistamassa Tiera Oy:ssä, ja hankinta tehtiin Tieran kautta. Laitteet Tampereen kaupungille myi Atea Oy, ja Kauko vastasi laitteiden toimituksesta.

 

Sujuvuutta liikenteeseen

– Laitteita linja-autoihin hankittiin noin 300 kappaletta. Auton telineeseen kiinnitetty Toughbook on apuväline, josta kuljettaja näkee reitin ja pysäkkilistauksen. Lisäksi kuljettaja pystyy päätteeltä seuraamaan, onko linja-auto suunnitellussa aikataulussaan, etuajassa vai myöhässä. Tarvittaessa laitteen avulla onnistuvat myös työhön liittyvä viestintä sekä tiedon haku joukkoliikenteen nettisivuilta, kertoo Tampereen kaupungin joukkoliikenneinsinööri Maarit Kaartokallio.

Toughbookien suurimmat hyödyt liittyvät ennen kaikkea linja-autoliikenteen ja matkustamisen sujuvuuteen.

– Kun reitti on selkeästi nähtävissä ruudulla, on kuljettajan helpompaa toimia uudellakin linjalla. Lisäksi inhimillisten virheiden määrä vähenee, kun pysäkkilistaus on helposti saatavilla, Kaartokallio toteaa.

 

Kestävät laitteet linja-autoihin

Kauko toimitti Toughbookien lisäksi laitteiden telineet, jotka sijaitsevat pääsääntöisesti ratin oikealla puolella kuljettajalle sopivalla etäisyydellä. Asennuksia on tehty sekä pysty- että vaakasuoraan asentoon riippuen linja-auton mallista.

 

ajoneuvotietokoneet ja telineet on suunniteltu linja-autojen haastaviin olosuhteisiin Kuvat Nysse, Tampereen seudun joukkoliikenne ja Kauko OySekä ajoneuvotietokoneet että niiden telineet ovat tehty kestämään haastavia olosuhteita. Kuvat: Nysse, Tampereen seudun joukkoliikenne & Kauko Oy

 

– Linja-autoissa Toughbookit altistuvat tärinälle, pölylle ja lämpötilan vaihteluille, mutta laitteet ovat osoittautuneet käytössä luotettaviksi ja kestäviksi. Vikatilanteiden varalta meille on Kaukolta nimetty henkilö, johon voimme olla yhteydessä. Vaste vikojen korjaamiseen on ollut nopea, mikä on meille tärkeää, sillä kaikki laitteemme ovat aktiivisessa käytössä olevia kuljettajapäätteitä, Kaartokallio selventää.

 

Laitteiden taustalla infojärjestelmä

Joukkoliikennepalvelun käytössä olevan infojärjestelmän tietojen näkyvyyttä kuljettajille voitiin parantaa Toughbookien käyttöönoton myötä. Android-pohjaisen ohjelmiston avulla voidaan välittää kuljettajille tietoa mm. linja-autojen ajantasaisuudesta ja reiteistä. Lisäksi sen avulla mahdollistetaan erilaisia viestintä- ja tiedonhakutoimintoja. Toughbookeissa käytettävän infojärjestelmän on toteuttanut älyliikenteen tietojärjestelmiin erikoistunut tamperelainen ohjelmistoyhtiö Mattersoft Oy.

 

Positiivisia ympäristövaikutuksia

Mattersoftin suunnittelemassa järjestelmässä on rajapinta myös liikennevalojärjestelmään.

– Jos linja-auto on aikataulustaan myöhässä, infojärjestelmä tekee automaattisesti liikennevalojen etuuspyynnön. Pyynnöstä tulee myös tieto päätelaitteeseen, jolloin voidaan vaikuttaa kuljettajan ajotapaan. Liikennevaloetuuden ansiosta linja-auto saadaan etenemään pysähtymättä risteyksen läpi, jolloin saavutetaan merkittäviä polttoainesäästöjä ja pysytään aikatauluissa paremmin. Lisäksi melusaaste vähenee, kun raskas ajoneuvo ei joudu hidastamaan ja kiihdyttämään liikennevaloissa, Mattersoft Oy:n toimitusjohtaja Mika Varjola toteaa.

 

linja-auton kuljettaja maski kasvoillaan Nysse Tampereen seudun joukkoliikenneToughbookeissa käytettävä Android-pohjainen ohjelmisto välittää Nysse-kuljettajille tietoa mm. linja-autojen ajantasaisuudesta ja reiteistä. Kuva: Nysse, Tampereen seudun joukkoliikenne

 

Joukkoliikenne jatkuvassa kehityksessä

Joukkoliikenteen digitaalisia palveluita kehitetään jatkuvasti eteenpäin, koska EU-maissa tavoitellaan julkisen liikenteen suosion kasvua etenkin ympäristösyistä. Tulevaisuudessa kehittyvät erityisesti erilaiset maksutavat sekä entistä monipuolisemman tiedon kerääminen. Esimerkiksi tieto reaaliaikaisista matkustajamääristä kiinnostaa sekä linja-automatkustajia että joukkoliikenteen suunnittelijoita.

– Meille on tärkeää, että kaikki linjastot ja linja-autoliikenteen tietojärjestelmät suunnitellaan niin, että ne palvelevat asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Joukkoliikenne on tulevaisuuden kulkumuoto, jonka avulla voidaan huolehtia myös ympäristöstä, Kaartokallio lisää.

 

Monen toimijan yhteistyö sujuu

Infojärjestelmä on saatu toimimaan hyvin Toughbookeissa, ja yhteistyö monen toimijan kanssa on ollut sujuvaa.

– Olemme tilanneet kuljettajapäätteisiin Kaukolta Mattersoftin infojärjestelmän valmiiksi asennettuna. Kaukolla on käytössään asennuspaketti, jonka avulla järjestelmä voidaan asentaa laitteisiin, ennen kuin ne toimitetaan liikennöitsijöille. Lisäksi käytössä on etähallintajärjestelmä, jonka avulla vastuuhenkilöt pystyvät hallinnoimaan ja päivittämään laitteita joustavasti. Meidän kannaltamme yhteistyökumppanien nopea reagointikyky on tärkeää. Arvostamme Kaukolta saamaamme henkilökohtaista palvelua, Kaartokallio kertoo.

 

Kun tarvitset osaavaa kumppania verkostomaisen yhteistyön rakentamiseen aina ajoneuvoasennuksista esiasennuksiin, etähallintaan ja laitteiden elinkaaren aikaiseen käyttäjätukeen, ota yhteyttä liikkuvan tietotyön tiimiimme!

Ota yhteyttä

Kauko Oy

Rakennamme älykkäitä laite-, sovellus- ja palvelukokonaisuuksia, jotka varmistavat työntekijöiden arjen sujumisen tehokkaasti ja saumattomasti vaativimmissa työskentelyolosuhteissa. Koska monimutkaisimpia haasteita ei ratkota yksin, olemme verkostoituneet alan parhaimpien toimijoiden kanssa. Yhdessä kehitämme uusia, kestäviä työntekotapoja eri alojen huippuammattilaisille. Saamme laitteet, sovellukset ja palvelut puhumaan tavoitteellisen ja tehokkaan työnteon kieltä.

Background element