Jukka Viljanen  | Sahara Toughbook CF-30

Kumppanina lähes 10 vuotta - Toughbook seikkailujuoksijan matkassa

Seikkailujuoksija Jukka Viljanen on tunnettu juoksumatkoistaan Pohjoisnavalla, Saharan ja Kalaharin autiomaissa, Etelämantereella ja viimeisimmäksi Grönlannissa. Juoksu ääriolosuhteissa on hengenvaarallista, ja valmistautuminen matkoille voi kestää kaksikin vuotta. “Harkitsen tarkkaan, ketkä liittyvät retkikuntaani, ja mitä varusteita tarvitsemme matkalle. Vain paras kelpaa, kun kyse on omasta ja retkikunnan turvallisuudesta”, Viljanen toteaa.

Toukokuussa 2019 Viljanen retkikuntineen ylitti Grönlannin jäätikön. “Tein yhteistyötä Suomen Ulkoministeriön kanssa Arktisen Neuvoston puheenjohtajuuteen liittyen. Halusin lisätä tietoisuutta arktisen alueen kiihtyvästä ilmastonmuutoksesta ja tuoda esille arktisen kansan perinnetietoa ääriolosuhteissa selviytymisestä”, Viljanen kertoo. 

 

Kestävyys koetuksella

Jäätikön ylitysyritys oli Viljasen toinen - ensimmäinen matka vuonna 2013 keskeytyi mukana olleen oppaan häkämyrkytykseen. Samana vuonna yksi henkilö kuoli jäätiköllä ja kaksi sai vakavia paleltumia. “Tutustun aina tarkoin muiden retkillä tapahtuneisiin epäonnistumisiin, loukkaantumisiin ja menehtymisiin. Haluan tiedostaa jo etukäteen riskit ja pohtia, mitä inhimillisiä virheitä voi sattua. Vaikka miten valmistautuisi, aina tapahtuu yllättäviä asioita”, Viljanen kuvailee. 

 

retkikunnan-koirat-lepäävät-Grönlannin-jäätiköllä Credit: Jukka Viljanen

Viljasen retkikunnan mukana olleet koirat peittyivät lepotauollaan tuiskulumeen Grönlannin jäätiköllä. Koiria oli kahdessa valjakossa yhteensä 27.

 

Ääriolosuhteissa punnittiin retkikunnan varustus ja kestävyys: Jäätiköllä oli pakko käyttää tehokkaita aurinkolaseja, sillä jäästä heijastuva aurinko aiheutti nopeasti lumisokeutta. Kasvojen iho oli suojattava SPF50-rasvalla ja kasvomaski suojasi voimakkaalta tuulelta. Lumimyrskyt nousivat hetkessä, joten seikkailijoilta vaadittiin tarkkaavaisuutta ja varautumista. “Pahimmillaan teltoissa joutui odottamaan useita päiviä myrskyn laantumista”, Viljanen kertoo. 

 

Ääriolosuhteet rasittavat laitteita

Myös tietotekniikalta vaadittiin kestävyyttä kylmissä olosuhteissa. Panasonic Toughbook FZ-T1 -puhelimella Viljanen lähetti Grönlannin jäätiköltä päivittäin tekstiviestejä, joista puoliso kirjoitti Sportman-blogiin sekä Running for the Arctic -sivuille matkapäivityksiä. “FZ-T1 oli Bluetooth-yhteydessä satelliittilähettimeen, joka välitti tekstiviestit maailmalle. Jäätiköllä niin reessä, repussa kuin teltassakin on kova pakkanen. Mukanani ollut toinen puhelin hyytyi kylmässä - Toughbook ei koskaan”, Viljanen kertoo. 

 

Jäätiköllä pakkasta on niin teltan sisä- kuin ulkopuolellakin - Toughbook kestää.

 

Toughbookiin kolme kertaa päivässä tulleet sääennusteet auttoivat retkikuntaa varautumaan esimerkiksi jäätiköllä nousevaan myrskyyn. “Kymmeniä metrejä sekunnissa puhaltava tuuli olisi saattanut vahingoittaa telttoja. Ennusteiden ansiosta ehdimme rakentaa lumilohkareista telttojen eteen vallin, joka esti pahinta puhuria iskemästä telttoihimme”, Viljanen kertoo.

 

Kone täynnä hiekkaa

Viljasen ja Toughbookin yhteistyö alkoi vuonna 2010 Kalaharin autiomaassa, jonka halki Viljanen juoksi ensimmäisenä ihmisenä maailmassa. Hän kirjoitti matkallaan päivittäin muun muassa blogia Toughbook CF-19:llä - sama kone on hänellä edelleen käytössä. “Kone joutui Kalaharissa todella koville, se ajelehti maastoauton lattialla yli 1 000 kilometriä”, Viljanen toteaa. 

CF-19 on kulkenut mukana myös Saharan autiomaassa ja Nepalissa tiettömien taipaleiden takana. “Saharassa kone oli välillä ihan hiekan peitossa - sitä kun ravisteli hieman, hiekka hävisi näppäimistöstä ja homma jatkui taas”, Viljanen nauraa ja jatkaa: “Ympäristöasiat ovat minulle tärkeitä, en arvosta kertakäyttökulttuuria tai krääsää. Pidän asioista, jotka on tehty kestämään isältä pojalle.”

 

Jukka Viljanen ja Panasonic Toughbook CF-19 Credit: Jukka Viljanen

Viljasen ensimmäinen Panasonic Toughbook CF-19 vuodelta 2010 on yhä käytössä - alkuperäisakullaan varustettuna.

 

Toughbook ja Kauko - täydelliset seikkailukumppanit

Tavallinen tietokone ei kestäisi hiekan tunkeutumista näppäimistöön - aivan kuten tavallinen ihminen ei lähtisi juoksemaan sinne, missä Viljanen toteuttaa unelmiaan. Olipa kyseessä jäätikkö tai autiomaa, olosuhteet vaihtuvat silmänräpäyksessä. Ennusteiden seuraamisen lisäksi laitteet toimivat myös avunpyyntövälineinä. “Ääriolosuhteissa toimimaton laite on turvallisuusuhka, minun täytyy luottaa varusteisiini sataprosenttisesti. Toughbook on minulle täydellinen kumppani. Voisi sanoa, että siitä on tullut ihan best friend”, Viljanen luonnehtii. 

 

Jukka Viljanen istuu Toughbook CF-30 sylissään Saharassa Credit: Jukka Viljanen

Like best friends - Viljanen ja Toughbook CF-30 Saharan autiomaassa 

 

“Yhteistyö Kaukon kanssa sujuu kuin tanssi. He ovat selvästi kiinnostuneet seikkailuista ja sen takia kommunikointi on helppoa. On mukavaa tehdä innostuneiden ihmisten kanssa yhteistyötä. Toivon, että pitkäaikainen yhteistyömme jatkuu myös seuraavan seikkailun aikana, kun juoksen 2020-2021 Arabian niemimaalla sijaitsevan, maailman suurimman hiekkaerämaan halki. Teemana on Leave No Trace, ja juoksuni päättyy Dubain maailmannäyttelyn Suomi-paviljonkiin. Siellä eräs pääteemoista on kestävä kehitys”, Viljanen kertoo.

 
Haastatteluhetkellä Jukka Viljasella:
  • on perheensä käytössä CF-30 
  • on seikkailuilla käytössä CF-19 alkuperäisakulla (käyttöjärjestelmä vaihdettu XP:stä Windows 7 Prohon)
  • on seikkailuilla aktiivikäytössä FZ-T1
  • on ajossa 13 vuotta vanha Land Cruiser
  • on jalassaan 2010 Kalahariin ostetut, satoja kertoja pestyt, mutta yhä ehjät juoksusukat

 

 

Toughbookit tarpeisiisi toimittaa Kauko. Ota yhteyttä, kun tarvitset seikkailun kestävää kalustoa yrityksellesi!

Ota yhteyttä

Kauko Oy

Rakennamme älykkäitä laite-, sovellus- ja palvelukokonaisuuksia, jotka varmistavat työntekijöiden arjen sujumisen tehokkaasti ja saumattomasti vaativimmissa työskentelyolosuhteissa. Koska monimutkaisimpia haasteita ei ratkota yksin, olemme verkostoituneet alan parhaimpien toimijoiden kanssa. Yhdessä kehitämme uusia, kestäviä työntekotapoja eri alojen huippuammattilaisille. Saamme laitteet, sovellukset ja palvelut puhumaan tavoitteellisen ja tehokkaan työnteon kieltä.

Background element